Syyspojat

Aamulla kalpea ja lasinhauras nainen makaa sinisellä lakanalla. Yöstä muistuttamassa on enää muutamia punaisia pilkuja peitolla ja pöydällä pino viivakoodipusseja. Haava, nyt jo veretön on auki iholla.

Pieni tulija lepää naisen käsivarsilla, niin ohuilla, että ihmettelen miten ne kestävät. Mutta sitten muistan, että kun on oikein pieni niin voi vaikka lentää linnun untuvalla tai keinua heinänkorrella.

On totta kun vauvoja sanotaan viisaan näköisiksi. Minä näin sen tänään kun äiti sai lapsen ensimmäistä kertaa syliinsä. Poika, äidin kaunis poikavauva oli 17 tunnin ikäinen, ryppyinen ja vaaleanpunainen. Se tutki isoilla silmillään kun äiti toivotti tervetulleeksi kyynel silmin. Silloin jotain liikahti minussa. Pieni, tiitiäisen kokoinen tunne.

Varoittamatta hiljaisuus rikkoontuu, seinän takana Joukahaisen näköinen mies havahtuu unestaan. Puhuu käsittämätöntä kieltä ja hermostuu ymmärtämättömyyttään. Lepositeet napsahtavat poikki ja mies kiskoo irti aivan kaiken liikkuvan. Nousee ylös ja alkaa viuhtoa tippatelineellä. Ikkuna hajoaa. Vieressä nukkuu nainen mutta hoitajat voivat vain hiipiä hierovissa sandaaleissaan.

Siinä Palasi elämän realiteetit hyvin nopeaan. Joukahainen rauhoittuu vasta vartijalle

Vähän myöhemmin tuuli puhalsi sisään risaisesta ikkunasta. Nainen heijasi tulijaa sylissään ja katseli heräävään päivään uutena ihmisenä, äitinä. Jostain kuului ambulanssin ääni. Pieni nukahtaa ja uni korjaa asennon.