Yövuoro

Mutkaton ei ole se sana, jolla kuvailen työpäiviäni. Mutta nyt se oli ensimmäinen adjektiivi joka tuli mieleeni kolmesta kuluneesta yövuorosta. Minun valvomistani vuoteista kuului unen ääniä, maksakoomaisten unien ääniä. Se oli uskomattoman mukavaa vaihtelua deliriumiseen raivoon. Oli poikkeuksellisen hiljaista. Yöllä satoi pehmeää sadetta. Keitettiin kahvit ja muisteltiin pientä tyttö, joka kuoli. Tunnelma oli varsin levollinen pitkästä aikaa. Elämä jatkuu, niinhän sitä sanotaan, vaikka ei kaikkea aina ymmärräkkän. Viime aikoina olen joutunut kyseenalaistamaan monen elämäntarkoituksen ja arvon, koska viaton pieni tyttö ei saanut jatkaa samalla kun moni mielestäni, ei ehkä niin arvokas elämä, jatkuu kaikessa kurjuudessaan. Miksi näin on, en ymmärrä vaikka kuinka sitä mietin. Elämä ei ole reilua, sehän tiedettiin jo. Ei se silti riitä selittämään tapahtunutta.

Kirjoitin yön aikana paljon, ohjeita intraan lähinnä. Mutta myös J:lle etelään. Mrrhaba, se lienee tervehdys arabiaksi. Mietin miten se poika vaaleassa tukassaan pukeutuu smokkiin ja menee pohjalaisittain tilaisuuksiin. Vuosi on niin kamalan pitkä aika sille, joka jää.

Sitten aamuisin kun matkustin kotiin, pysäkiltä nousi kyytiin nainen ja poika. Nainen oli liian vanha ollakseen pojan äiti, mutta se miksi heidät huomasin, oli se että heillä oli mukanaan popcorn pussi ja se tuoksu oli niin hyvä, että leukoihin sattui. Valvotun yön jälkeen minun tekee aina mieli suolaista. Oli humalassa tai ei.