Aina Ei Tule Ajateltua

Joskus pienempänä en olisi voinut kuvitellakkaan, että vanhukselle olisi sanottu vastaan. Ikä oli mielestäni yhtäkuin viisaus ja oli parempi tehdä niinkuin sanottiin. 60 vuotta oli jo ikuisuus ja jos niin pitkään oli täällä pärjännyt niin ei voinut olla kuin nero, koska itsestäni kaikki oli vähän hankalaa. Että melkein joka aamu piti herätä ylös ja suoriutua tietyistä asioista, koska tarhaan ei voinut mennä yöhaalarissa ja nalle kainalossa, ainakaan joka päivä. Minä olisin mielummin ollut mummon kanssa, koska silloin sai olla keiju tai kääpiö vaikka koko päivän. Kesäisin minusta oli mukava istua mummon kanssa pihakeinussa kun mummo ja mummon ystävät juttelivat ajasta, jolloin maito haettiin navetasta ja pyöränvanteet olivat puusta. Mummolla oli aina mansikkamehua ja jaksoin kuunnella ja seurata naapurien elämästä ilmekkäitä kasvoja tuntikausia

Nyt aikuisena joudun sitomaan näiden samojen vanhusten luisevia ranteita nauhoilla kiinni vuoteen laitoihin. Omaisten kysymyksiin puolustellaan, että eivät he ymmärrä omaa parastaan. Tai ovat vaaraksi itselleen. Tosiasiassa joskus on niin kiire, ettei ehdi istahtaa viereen ja pitää siitä ymmärtämättömästä kädestä kiinni. Ja mitä siihen voi sanoa kun kuolemaa ei saa lain mukaan antaa.