Kallessa

Maalaispoika puri minua kaulaan pääsiäisyönä. Miten se Toni lauloikaan: pelottavan vähän on matkaa kivusta nautintoon. Se kävi viisi kertaa, ja sanoi minun käsiä kauniiksi. Sillä oli maaseudun töillä hankittu hyvä kroppa, söpö hymy ja kevätauringon tekemät pisamat. Baarissa se söi jäät minun lasista ja lähti tanssimaan…. Silmiinkin se katsoi. Kunnon poika eittämättä. Matkalla maisema muistutti vuotta 2002. Johtui varmaan täysikuusta ja laakeasta maastosta.

25-vuotiaana se on yksinhuoltaja kahdelle pienelle pojalle. Se asuu talossa kirkon vieressä. Eteisessä sillä oli ex-vaimon valitsema violetti tapetti ja makuhuoneen vaatekomerossa autorata. urheiluautossa takapenkillä on kaksi lasten turvaistuinta. Vähän pelottavaa. Tajusin, että minä olen välillä tyttö ja vain välillä nainen.

Aamulla käytiin katsomassa maalaispojan työmaata. En tohtinut kertoa pahasta olostani. Karsinoista pisti esiin ammujen päät. Niillä oli kadehdittavan suuret silmät, kaikilla. Yksi nuolaisi minua kädestä. En muistanutkaan miten niiden kieli on tosi karhea. Siinä navetassa ei ollut Mansikkia, luulin että jokaisessa kuuluu olla. Mutta net oli kaikki vain numeroita. Maalaispoikaa nauratti minun luulot.

Kotiinkin se minut vei. Risteyksessä ajoi ympyrää kun ei tiennyt minne pitää kääntyä. Tuulensuussa se pyysi soittamaan. Harmittelen, että meteorologi ei suostu menemään mihinkään ja anna tilaa muille.