Se näytti pahalta mustine silmän alusineen, kuin ei olisi nukkunu viikkoon. Eikä se varmaan olekaan. Ihan kuin pandakarhu silmälaikkuineen. Minä en ymmärrä miten se jaksoi kesällä. Ei ihminen pelkälllä pyhällä hengellä elä. Treenattiin kuitenkin ihan kunnolla, neljä kertaa viikossa. Se on niin ahkera ja täydellisyyden tavoittelija. Ajattelin, ettei se osaa syödä. On uhohtanut. Suuttui tietenkin kun yritin avata keskustelua.
Kylässä kun kävin se oli muuttunut. Untuvaa käsissä ja mutenkin kuin varjo entisestään. Okei kyllähän minua ihmetytti kun se esitteli huoneiden lisäksi ruokakomeronsa, mutta hassu se on aina ollutkin.
Nyt pitää tauti johtoa siellä ja määräilee elämää eteenpäin. Laittaa sen ahmimaan tai olemaan kokonaan syömättä, joutui lopulta tyttö pieni taistelemaan sairaalahenkilökuntaa vastaan. Ei kai oma perhe enää riittänyt vastukseksi. Soitin sen äidille, ja on kuulema kieltänyt vierailijat. Uhmaan kieltoa ja menen silti. Kudoin lahjaksi vilasukat, se palelee paljon. kesälläkin kun odotettiin bussia, sen varpaat paleli.
No comments:
Post a Comment