Taas se tapahtui eilen, ja sitä edellisenä päivänä ja oikeastaan joka päivä jo kahden viikon ajan. Kohtaamisia kahden maailman rajalla missä aikakin seisoo. Läsnä ovat minun maailmani, joka on mustaa niin kuin sinun on valkoista. Siellä ovat minun pelkoni ja muurini vastaan sinun hymysi ja halusi oppia uutta. Ihan pienessä hetkessä minä olin auennut ja paljastanut paljon. Silti saatan sinuun vielä katsoa.
Viimein sunnuntaina tuuli puhalsi hiekkaa silmiini pihaltasi, Helsingin rumimmalta sanot, mutta ei se ruma ole vain nurmikkoa vailla. Juodaan punaista viiniä ja puhutaan paljon. Sotilaat, kuningatar ja tornit todistavat että minä en pelkää puhtaita sanojasi. Olo on kevyt ja turvallinen.
Aamulla huomaan, että työksesi käytät mustaa pukua ja autosi on isompi kuin minun oma kotini. Ihmetyksekseni minua ei haittaa, ettet huomaa miten se radio taas soittaa laiva musiikkia. Otat minua kädestä enkä minä näe enää kaikkea sen harson läpi
No comments:
Post a Comment