Kohti Sulkavaa

Ensimmäinen ulkosoututreeni oli tänään. Meitä oli kahdeksan paria heilumassa airojen hankaimissa. Alkukankeuden jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin järven selällä edetakaisin. Perätuhdolle saatiin päivystyksestä lainaan tahdittaja, joka kailotti vetoa. Näytävästi hoitelivat Laura ja Mervi ensimmäisen airoparin, jonka liikettä seuraten me takana olevat pysyimme hyvin tahdissa. Parin tunnin kohkaamisen jälkeen selväksi kävi, että soutu on nimenomaan joukkuelaji jossa jokainen antaa oman panoksensa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Mukavaa se oli. Kukaan ei hukkunut, ei edes pudonnut kyydistä. Aika hyvin porukalta, joka ei aiemmin ole kirkkovenettä nähnytkään. Äyskäriä olisi kyllä kaivattu, kun taivaalta ehti vettä tulla melkein nilkkoihin saakka.

Soutu on sitäpaitsi perisuomalainen tapa liikkua. 1600-luvulla syntynyt kirkkoveneperinne on säilynyt näihin päiviin asti, mutta ei muuttamatta muotoaan. Ennen jopa parinkymmenen soutajan lihasten ansiosta kyläläiset pääsivät pyhisin kirkonmenoihin. Nykyään firmat vuokraavat tyky-päiviksi puisia veneitä tai osallistuvat ihan kisoihin asti.