Uuden ihmisen tavatessani noin viides asia jonka kysyn on: kumman aistin hän olisi valmis luovuttamaan pois. Näön vai kuulon. Itselleni vastaus on ollut aina päivänselvä. Silmättömänä voisin elää tasapainoista elämää, mutta ilman korviani en tulisi toimeen. Pidän nimittäin musiikista, siis TODELLA pidän. Soittaa en osaa mutta laulan yksikseni ja tanssin + että Kuntelen sitä jatkuvasti. Kaverit aina vitsailee että, nuu se ei osaa kävelläkään jos ei ole musiikkilaput korvilla. Ja tottahan se on. Aina soi. Ja niin on ollut jo kauan. 7-vuotiaana sitä on varma asiastaan, Se ei ole pelkkää elämän lisuketta.
Juha näkee musiikin väreinä, minulle se on mahdotonta kun en ole kovin visuaalinen ihminen. Mutta satiinpa riita aikaiseksi siitä oliko Johnny Cashin musiikki ruskeaa vai luumunpunaista. Minä olin sen punaisen kannalla. Mutta mitäpä minä siitä tiedän.
Korvat jos menisi niin menisi järki myös. Järki menee myös tähän säärikarvojen poisteluun. Piti ottaa puudukkeeksi siideriä, huh tätä naiseutta.
No comments:
Post a Comment