Ulos Ympyrästä

Minua niin syvästi sieppaa tietyntyyppisten "koiraihmisten" kaikkitietävyys, siitä että koirat käyttäytyvät näin ja sinun pitää toimia näin ja vain näin päästäksesi haluamaasi tulokseen ja piste. Useimmitenhan se tietysti totta onkin, koirat toimivat viettiensä mukaan ja haluttua käytöstä vahvistetaan palkinnoin ja voíla meillä on: kyllähetiäiti -tyyppinen herkeästi silmiin katsova ja odotan vain seuraavaa käskyäsi koira. Ei sitä käy kieltäminen.

Eilen kuitenkin kyseenalaistin kaiken tämän vuosikymmenten aikana kootun viisauden ja ehkä se oli virhe. Rohkenin jopa väittää että Kostissapa ei oikein mikään mene niinkuin on aiemmin koirissa mennyt. Hurtan keskittymiskyky on minimaalisen lyhyt, kun kontaktin saa, pitää emännän salamana muuttua makkara- ja lihanoutopöydäksi, kiekua oudoilla äänillä tai seistä vaikka päällään, että koiran mielenkiinto säilyisi. Muutoin on peli auttamattomasti menetetty ja niin lähtee koira kohti uusia seikkailuja. Hyppy, hyppy Loikka.. Noin se mennä sohelsi vaikka meneillän oli kontakti kävelyharjoitus. Alati niin syöppö koirani unohti jopa ne ylikaiken rakastamansa makkaratkin kun vieressä istua pönötti sievä tyttökoira tuoksuineen. Lelulla motivoiminen aiheutti armottoman riehuntakohtauksen jollaista hurrikaani Katriinakin olisi kadehtinut. Lopuksi käskyistä tarpeeksi saanut koirani lähti intoa piukkana lenkkeilijän perään, joka takaa tulevasta koiruudesta täysin tietämättömänä hölkkäsi pitkin ahonlaitaa. Kaiken tämän jälkeen se paatoksellinen puhe, ettei hyperaktiivisia koiria olekkaan vaan vika on hihnan päässä olevassa emännässä joka virikkeettömällä elämällä pilaa itsensä ja siinä samalla koiransa, ei ota istuakseen ajatuksiini.

Niin mitenköhän minä tätä vielä aktivoisin, johan me kaiket illat juostaan metsässä makkarajäljen perässä ja opetellaan yömyöhään hyödyttömiä "näytä missä peukku" temppuja kun istumiset ja maahanmenot on jo niin tuttuja, ettei koira niistä enää väsy. Jotensakin muistelinkin, etten minä sovellu noihin koiraporukoihin, vaan pitihän se vielä yrittää ja paha mieli tuli taas. Ihan niinkuin lapsena kun koulussa opeteltiin aakkosia, ensin aa:ta yhdelle sivulle ja tietyn näköisiä vielä. Omistani tuli jokaisesta vähän erilaisia ja opettajalta torut. Mietin jo silloin miksi kaikkien pitää olla samanlaisia.