Viime yönä heräsin kumeaan kohnotukseen, joka tuli koiran kurkusta. Kosti voi pahoin ja oksenteli ympäri olohuonetta. Matto ei taaskaan säästynyt. Nousin ylös ja lähdettiin taas kerran öiseen lähimetsään päästäisten ja myyrien ihmeteltäväksi. Istuskelin kannon nokassa ja kosti tyhjensi itseään puunjuurille. Oli varmaan kuumetakin kun tärisytti niin kovasti. Useampi tunti siinä taas vierähti, että pahin vaihe meni ohi. Soitin töihinkin, että nyt saa aamuvuoro etsiä tekijänsä muualta kun lapsi sairastaa.
Nyt ollaan sisällä ja koira nukkuu kevyttä untaan, välillä se herää, kakoo ja minä yritän ruiskulla antaa vettä ja canikuria. Niistä se ei tykkää. Toivon vain niin kovasti, ettei tarvitse lähteä sairaalaan ja tippaan kun se oli viimeksikin niin kamalaa ja Kostilla on vieläkin angsti hoitotoimenpiteitä kohtaan. Nytkin sillä syke nousee kun vain näkeekin ruiskun tai jotain hoitoon liittyvää.
Voi miksei se vaan voi olla terve.
Nyt ollaan sisällä ja koira nukkuu kevyttä untaan, välillä se herää, kakoo ja minä yritän ruiskulla antaa vettä ja canikuria. Niistä se ei tykkää. Toivon vain niin kovasti, ettei tarvitse lähteä sairaalaan ja tippaan kun se oli viimeksikin niin kamalaa ja Kostilla on vieläkin angsti hoitotoimenpiteitä kohtaan. Nytkin sillä syke nousee kun vain näkeekin ruiskun tai jotain hoitoon liittyvää.
Voi miksei se vaan voi olla terve.
No comments:
Post a Comment